perjantai 13. toukokuuta 2016

Muuton jälkeistä elämää


Ollaan nyt kohta kolmisen viikkoa asusteltu meidän uudessa "kartanossa" ja vaikka paljon on vielä paikalleen laitettavaa ja isossa talossa runsaasti projekteja tuleviksi vuosiksi ollaan asetuttu jo mukavasti asumaan. Jokunen aamu sitten mietin, että hämmentävästi paikka jo tuntuu kodilta ja on sellainen olo niin kuin siellä olisi asunut jo pitkään, eikä vain muutamia päiviä. Toivottavasti se on hyvä merkki tulevaisuutta ajatellen :)

Myös fretit ja minkit on saatu taloksi. Yllättävää kyllä eniten muutosta stressasi Monsteri, joka alkuun lymyili kaapin alla ja puri kaikkia vieraita. Minkit eivät olleet oikein millänsäkään, vaikka aluksi joutuivatkin vähän ahtaasti asumaan. Nyt on kuitenkin ulkotarhat saatu valmiiksi, toisessa majaa pitää Possu ja Nakke ja Otus sai myös oman tarhan. Muru asuu talossa frettien kanssa ja on kartanon rouvan elkein vallannut lasitetun terassin käyttöönsä.

Ruusu
 
Monsteri

Muru


Otuksen seikkailuja

Nakke ja Possu